Kirjotelmia ja ajatuksia harrastuksista, elämästä.

Hyödyllistä vai täyttä puuta heinää - päätä sinä. Minä tyttö vain kirjoittelen!

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Kriteeri harjoittelussa

Usein törmää koirankoulutuksessa siihen, että osaamattomalta koiralta vaaditaan osaavan koiran taidot. Toisin sanoen, (lapsen kehitystä vertauksena käyttäen) vaaditaan että osataan juosta ennen kuin osataan edes nousta seisomaan.

Miksi ihmisillä on kiire ohittaa perusteet? Ohittaa se kaikkein tärkein jalusta, jonka päälle toiminnot rakennetaan. Eläintenkoulutus kysyy kärsivällisyyttä, itsepohdintaa ja uudelleen alusta aloittamista. Mutta jos heti alussa tekee asiat perusteellisen hyvin, opettaa eläimelle heti oikeat jutut niin saadaan perustasta vahva.

Kriteerien hallinta kouluttamisessa on näemmä äärimmäisen vaikeaa. Otetaan yksi esimerkki, joka on varmastikin yksi niitä ensimmäisiä asioita, joita koiralle opetetaan kun pentu tulee kotiin: Koiralle kun opetetaan istumista, sanotaan koiralle "istu, koira ei mene istumaan käskystä, mutta ainahan sen voi houkutella  sinne ;), poistutaan koiran luota miten milloinkin, käännytään ja huomataan että koira onkin lähtenyt omille teilleen tai tulee perässä ;)
Ohjaaja kimpaisee koiran perään ja mahdollisesti toruu koiraansa, ottaa ehkä kiinni pannasta ja aloittaa alusta - nyt ehkä niin että koira painetaan alas vaikka kättä käyttäen.

Esimerkkitapauksessa ei kuitenkaan missään vaiheessa koiralle opeteta mitä "istu" tarkoittaa:
a) "laske takapuoli alas mutta jätä etutassut suoraksi -> tämä kannattaa ja saat siitä palkkion"
b) "tee tuo liikerata nopeasti niin sitten se on sulle kannattavaa"
c) "kun teet ton liikkeen niin se tarkoittaa samaa kun "istu" -sana jonka sanon sen liikkeen aikana"
d) "nyt kun sanon 'istu' niin tee se liikerata mitä ollaan harjoiteltu. Sitten saat palkkion"
c) "nyt ollaan tässä pihalla ja mulla on nää palkkiot, kokeiles millä saat ne - jaa meet istumaan, no tottakai saat tosta palkanmaksun"
d) "Istu. Pysy siinä, mä vähän liikahdan tästä niin sun kannattaa vaan olla paikallas. Niin kauan ku olet siellä niin kauan satelee palkkioita"
jne.

Usein kuulee että "kyllä se kotona osaa". Eli silloin siinä toisessa paikassa, niillä häiriöillä mitä siellä sillä hetkellä on, ei ole asiaa opeteltu. Koira tarvitsee toistoja toistoja toistoja. Kriteeri, eli mitä koiralta vaaditaan sillä harjoituskerralla pitää asettaa sen mukaan mitä koira osaa ja mikä häiriö on. Onko paikka ihan uusi, onko tutussa paikassa yksi uusi häiriö? Onko paikka uusi ja häiriöitä reilusti -> kannattaa miettiä, että kannattaisiko tällaisessa paikassa omaavalla oppimishistorialla vielä edes harjoitella, vai pyrkisikö vähentämään häiriöitä.

Toinen haasteellinen asia on kriteerin nostaminen. Helposti jäädään myös jumiin eli ei nosteta eläimelle sitä kriteeriä, eli ei vaadita siltä enempää kuin mitä se automaattisesti jo ehkä tarjoaa. Näin eläinkin oppii ettei tarvii kun aina sen palkkion saa kuitenkin vähemmälläkin yrittämisellä :)
Tietenkin kolikon toinen puoli on sitten tuo mistä alussa lähdettiin liikkeelle, eli nostetaan kriteeriä liian nopeasti eikä eläimelle tule onnistumisia. Epäonnistumiset eivät vahvista toimintaa, ne eivät edistä oppimista. Siis pyrkikäämme aina asettamaan kriteerit oikein, ja luomaan eläimelle onnistumisen hetkiä.

On se mukavaa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti