Kirjotelmia ja ajatuksia harrastuksista, elämästä.

Hyödyllistä vai täyttä puuta heinää - päätä sinä. Minä tyttö vain kirjoittelen!

maanantai 31. tammikuuta 2011

Paska juttu

Kuten joka ilta töiden jälkeen oli aika lenkkeillä koiran kanssa.

Jälleen sai ihmetellä meidän koiraihmisten käytöstä. Tällä(kään) kertaa ei ollut aihetta iloon.
Kävellessä ei voi välttyä huomaamasta, että niitä sontakasoja on siellä ja täällä. On isompaa ja pienempää.

Tänäänkin edessäni käveli miesihminen shelttinsä kanssa, koira kyykisty tekemään hätänsä, sen suuremman hätänsä, ja mitä tekee mies hihnan toisessa päässä? No tietenkin hän, katsoo meitä, katsoo koiraansa ja jatkaa matkaansa. Ei elettäkään että olisi siivonnu jätökset. Se, että kyseessä oli mies oli sattumaa, mutta usein miehet ei vaan ole sellaisia jotka siivoisivat mitään - vähiten koiran tekemiä kasoja. Sanottakoon tähän perään, että olen nähnyt myös saman tekevän naisten, eli ihan varmaan samalla tavalla jättävät molemmat.

Mä olen joskus sanonut, että jos joku kunta tai kaupunki ei vaivaudu asentamaan roskiksia kävelyteiden varsille, en kerää minäkään... Siitä huolimatta joko keräilen tai ulkoilutan koiran paikassa jossa nämä eivät ole muiden haittona ja näkysällä tai jossa tiedän olevan roskiksia. Mutta täällä Espoon seudulla ei kyllä ole puute roskiksista. Jokaisen kuntalaisen / kaupunkilaisen velvollisuus on mielestäni pitää ympäristö siistinä. Ei heitellä mitään muitakaan roskia, niin ei jätetä niitä koirien jätöksiäkään. Se ei oikeasti paljon vaadi, että noukkii koiransa tekeleet pussiin ja vie roskiin.

Kohta on taas lehdet pullollaan niitä paskajuttuja - eiköhän vähennetä purnauksen aihetta ja siivota ne jäljet!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti